Lokakuun lopulla Johannes Takanen Seura teki onnistuneen matkan Roomaan. Tapasimme kuvanveistäjän pojanpojan Giovanni Takasen sekä hänen poikansa perhettä. Matkalla oli viisitoista innokasta Rooman tutkijaa. Tässä päiväkirjamerkintöjä kulttuurin täyteiseltä viikolta.

Saavumme Roomaan perjantaina puolilta päivin. Iltapäivällä lähden vaimoni Elsen kanssa tutustumassa Termiinin eli rautatieaseman tuntumassa sijaitsevaan kansallismuseon osaan. Etsin sieltä Ludovisin kokoelmaan kuuluvaa Juno-veistosta, josta Johannes Takanen teki vuonna 1884 marmorisen jäljennöksen. Tuosta museosta emme veistosta löydä. Löydämme kuitenkin kirjan jossa etsitty teos esitellään. Saamme myös opastuksen oikeaan paikkaan, Palazzo Altempsiin, josta veistos löytyisi. Kansallismuseon kokoelmat on sijoitettu neljään paikkaan. Niihin kaikkiin pääsee samalla piletillä kolmen päivän aikana. Loistavaa – puoli päivää Roomassa ja jo ensimmäinen museokäynti suoritettu.

Illalla tulee takaisku. Giovanni Takanen, Johannes Takasen pojanpoika, ilmoittaa, ettei voi flunssan takia tulla seuraavana päivänä kanssamme isoisänsä haudalle. Sen sijaan hänen poikansa Riccardo saapuu paikalle vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa.

Johannes Takasella oli kolme lasta: Kullervo, Melina ja Toivo. Heistä ensimmäinen Kullervo eli vain parivuotiaaksi. Melinasta tuli pianisti. Hän ei koskaan mennyt naimisiin. Sukua jatkoi Toivo, jolla oli kaksi lasta: poika Giovanni ja tytär Giacinta. Giovanni on tällä hetkellä 86-vuotias. Hänellä on kolme lasta: Francesco, Edelweiss ja Riccardo.

Muistotilaisuus haudalla.

Lauantaiaamuna menemme yhdessä protestanttiselle hautausmaalle. Päätämme ostaa haudalle laskettavat kukat vasta perillä. Siellä ei kuitenkaan näy kukkakauppaa missään. Tiedusteluihimme vastataan, että kilometri tuohon suuntaan, tai kaksi vastakkaiseen. Paniikki alkaa iskeä päälle. Onneksi kukkakauppa lopulta löytyy aika läheltä. Rauhoittunein mielin astelemme hautausmaan porttia kohti. Siellä meitä odottavat Giovannin poika Riccardo vaimonsa Minan (Carmela) ja kahden aikuisen lapsensa, Clelian ja Flavion, kanssa. Tervehdimme, esittäydymme ja tutustumme heihin. Anna-Liisa Lavilan italian taidoilla on käyttöä. Suomen suurlähettiläs Pauli Mäkelä saapuu tilaisuuteen puolisonsa Leena Kurkon kanssa. Lähetystöstä tulee paikalle myös kulttuuriattasea Sickan Park.

Pidän haudalla pienen puheen, jonka Anna-Liisa kääntää italiaksi. Laskemme kukat haudalle. Suurlähettiläs puhuu myös. Sen jälkeen otamme valokuvia kaikissa mahdollisissa kokoonpanoissa haudan ympärille ryhmittyneinä. Näytän hautausmaalla olevan Johannes Takasen veistoksen, jonka olemassaolosta omaisetkaan eivät entuudestaan tiedä. Se on muotokuva, Johannes Takasen hyvästä ystävästä, ruotsalaisesta kuvanveistäjästä Alexander Carlsonista, ja valmistui vuonna 1879. Carlson kuoli vuonna 1878 sinä aikana kun Takanen oli Suomessa käymässä.

Hautuumaalta siirrymme läheiseen pieneen ravintolaan, jossa lähetystö tarjoaa kaikille pientä purtavaa ja kurkunkostuketta.

Iltapäivällä seuraamme valtavan suurta mielenosoitusta. Kadut rautatieasemalta Rebublica-aukiolle ovat tupaten täynnä punaisia lippuja heiluttavia ja iskulauseita huutavia mielenosoittajia. Ajamme metrolla Colosseumille ja lähdemme kaupungille kävelemään. Sää on kolea ja tuulinen. Santa Maria sopra Minervan kirkossa on Michelangelon veistämä Ylösnoussut Kristus. Nurkan takana on Pantheon, kaikkien jumalien temppeli. Se on hetkeksi suljettu jonkin seremonian takia ja joudumme viettämään puoli tuntia kahvilla. Fontana di Trevin suihkulähde pitää myös nähdä, pienen harhailun jälkeen olemme perillä. Eilen oli eräs mies onnistunut  värjäämään hetkessä koko suihkulähteen veden verenpunaiseksi. Punaisuudesta ei tänään näkynyt häivähdystäkään. Vesi oli taas kirkasta. Kolikot lähteeseen ja eteenpäin.

Juno Ludovisi ja Mooses.

Sunnuntaina meillä on kaupunkikierros bussilla. Sen jälkeen menemme Elsen kanssa Palazzo Altempsiin etsimään Juno Ludovisia. Hieno palatsi ja valtavasti klassisia veistoksia. Hetken jo luulen, että nyt löytyi  Juno, mutta tekstissä lukeekin Hera. Etsitään, etsitään ja palataan takaisin. Luemme äskeistä tekstiä tarkemmin ja käy ilmi, että tämä valtava veistos on kuin onkin Ludovisin kokoelmaan kuuluva Juno eli Hera. Takanen teki tästä jäljennöksen, jonka koko on vain puolet alkuperäisestä. Tuo valtavan kokoinen pää  valokuvataan perusteellisesti joka kantilta.

Jatkamme Piazza Navonalle markkinahumua ihmettelemään. Ghettossa, juutalaiskaupunginosassa, alamme etsiä ruokapaikkaa haitarilla soitetun Havanagilan säestyksellä. Kaikki ravintolat ovat kuitenkin täynnä. Ehkä ruokakin olisikin meille liiaan ”koser” (= rituaalisesti kelvollista, sallittua). Syömme Tiberin toisella puolella Trasteveressä. Pasta maistuu hyvältä, kuten viinikin.

Paluumatkalla noustaan Michelangelon suunnittelemia portaita Capitoliumin kukkulalle. Portaikon yläpäässä on kaksi jättiläispatsasta: antiikin taruston jumalpojat, Ledan synnyttämät Castor ja Pollux. Patsaat ovat marmorikopioita kreikkalaisista veistoksista, ja ne on tehty 400-luvulla. Keskellä Capitoliumin aukiota on Marcus Aureliuksen patsas. Se on jäljennös alkuperäisestä, joka on vasemmalla olevassa museossa, Palazzo Nuovossa. Kaikki rakennukset aukion ympärillä ovat museoita. Susipatsas Romulus- ja Remus-poikineen löytyy täältä. Capitoliumin museot ovat tutustumisen arvoisia, mutta meille jo entuudestaan tuttuja.

San Pietro in Vincoli -kirkossa kuvaan Michelangelon Mooseksen, joka on keskeinen osa paavi Julius II:n hautamuistomerkkiä. Michelangelo veisti Moosesta noin 30 vuoden ajan – tuloksena täydellinen mestariteos. Johannes Takanen teki siitä pienen marmorikopion vuonna 1878. Ennen hotellille menoa katsastamme vielä yhden ennen näkemättömän kirkon, Santa Maria Maggioren. Se on yksi pyhiinvaelluskirkoista. Siellä onkin aivan mahdoton pyhiinvaeltajien ja turistien hulina. Hotellissa huomaamme, että taas on kävelty jalat aivan tohjoiksi.

Takasen työpaikka ja asunnot.

Maanantaina kokoonnumme kymmeneltä Piazza del Popololle. Johannes Takasen ja Robert Stigellin yhteinen työhuone sijaitsi sen ja Tiber-joen välillä pienellä Viccolo delle Lavandaie -kujalla. Pienet vinot kujat hävitettiin 1890-luvulla ja tilalle rakennettiin  suora katu, Via Ferdinando di Savoia, Piazza del Popololta suoraan joen rantaan. Aukio oli aikoinaan tärkeä paikka Takaselle. Hän teki vuonna 1873 veistoksen nimeltään ”Napolilainen kalastajapoika, sfinksillä istuva ja mandoliinia soittava”. Sfinksin mallin taiteilija sai Piazza del Popolon veistoksista.

Takanen asui melko pienellä alueella Piazza di Spagnan lähistöllä, sen kaakkoispuolella. Via Due Mecellin varrella oli kaksi taiteilijoiden suosimaa kahvilaa: Caffe dell Oriente ja Caffe degli Artisti. Takasella ja Stigellillä oli tapana käydä juomassa aamulattensa ennen töihin menoa Caffe degli Artistissa. Tavallisesti se tapahtui ennen kello seitsemää, ja viimeksi tullut maksoi laskun.

Aluksi Takanen asui Via de Capo le Casen varrella. Sain kuulla Roomassa pitkään asuneelta Tuulalta ihmettelyn: ”Asuiko Takanen todella ilokadulla?”  Välillä asuinkatuna oli Via di Porta Pinciana, jonka varrella myös Valter Runeberg perheineen asui. Taloa numero 14, jossa Takanen asui, ei enää ole olemassa. Sen paikalla on 1900-luvun alussa rakennettu loistohotelli. Naimisiin mennessään taitelija asui Via Gregorianalla talossa 17. Vaimon lisäksi asuinkumppaniksi tuli myös anoppi. Isompi asunto perheelle löytyi läheiseltä Via Sistina -kadulta talosta 104. Siinä Takasen perhe asui taiteilijan kuolemaan saakka.

Via Sistina alkaa Espanjalaisten portaiden yläpäästä. Takasen aikana siellä sijaitsi mallien kokoontumispaikka, josta taiteilijat kävivät palkkaamassa itselleen sopivia malleja. Laskeudumme Espanjalaisia portaita alas ja menemme kahville Grecoon, ainoaan jo Takasen aikana toiminnassa olleeseen kahvilaan.

Vatikaanin aarteet.

Tiistaina tutustumme Vatikaanin museoihin. Saan kuvattua alkuperäisen Laokoon-ryhmän kokonaan. Edellisellä kerralla en onnistunut saamaan kuvaan kuin osan patsaasta, koska paikka oli järkyttävän täynnä turisteja. Paljon on väkeä nytkin, mutta tungen itseni väkisin oikealle etäisyydelle ja odotan kärsivällisesti oikeaa hetkeä, kun kukaan ei ole edessä. Lopulta onnistuu. Takanen teki Laokoon-ryhmästä pienen kopion vuonna 1879.

Toisen hienon elämyksen koen Sikstuksen kappelissa Michelangelon freskoja katsellessa. Edellisellä käynnillämme kappeliin ei päästetty ketään, koska sitä valmisteltiin nykyistä paavia, Benediktus XVI:ta, valitsemaan kokoontuvaa konklaavia varten.

Pietarin kirkko on yltäkylläisen loistelias ja kaikki siellä on ylimaallisen suurta. Kupolin näköalapaikalle emme mene, mutta pienellä porukalla laskeudumme kirkon alle kryptaan. Siellä sijaitsevat paavien haudat. Nykyistä edeltäneen paavin haudalla on suorastaan tungosta. Hän on saanut viimeisen leposijan Ruotsin kruunusta luopuneen ja katoliseksi kääntyneen kuningatar Kristiinan vieressä.

Paavia tapaamassa.

Keskiviikkona osa ryhmästämme lähtee retkelle Pompeijiin ja Napoliin, osalla on liput paavin vastaanotolle. Pompeijin käyneinä menemme paavia tapaamaan. Vastaanotto ei ole mitenkään henkilökohtainen eikä ryhmäkohtainenkaan. Pietarinkirkon aukiolla on kaksikymmentätuhatta muutakin ihmistä. Meitä kehotettiin tulemaan paikalle kahta tuntia ennen tilaisuuden alkua. Meillä on Villa Lanten kautta tilatut liput ja pääsemme aivan paavin katoksen viereiseen katsomoon. Olemme ajoissa, mutta amerikkalaiset ovat olleet meitäkin aikaisemmin paikalla, joudumme heidän taakseen. Odotamme tilaisuuden alkamista kaksi tuntia. Lopulta paavi ilmestyy istuen autossa, joka ajaa Pietarinkirkon aukiolle jätettyjä käytäviä pitkin. Hän tervehtii rahvasta ja rahvas hurraa. Edessämme istuvat amerikkalaiset  nousevat tuoleille seisomaan ja ottavat valokuvia puolen kilometrin päässä ajelevasta paavista. Lopulta hän saapuu paikalleen kirkon portailla olevan katoksen alle. Matkaa meistä paaviin on 15-20 metriä. Paavi pitää pienen puheen ja sitten itse seremonia alkaa. Kun jonkin paikalle saapuneen ryhmän tervehdys luetaan, pitää kyseinen ryhmä mahdollisimman kovaa meteliä ja paavi heilauttaa kättään siihen suuntaan. Tätä samaa jatkuu puolitoista tuntia. Lopuksi joukko kardinaaleja käy tervehtimässä ja kättelemässä paavia. Tilaisuus on päättynyt.

Villa Lantessa.

Torstaina kymmeneltä menemme tutustumaan Gianicolo-kukkulalla sijaitsevaan Suomen Roomaninstituuttiin. Sitä esittelee meille intendentti Simo Örmä. Tämä renessanssihuvila on rakennettu 1520-luvulla. 1500-luvun puolivälissä villa siirtyi Lante suvun haltuun. Monien vaiheiden jälkeen Institutum Romanum Finlandiae -säätiö osti huvilan vuonna 1950 perustajansa Amos Andersonin varoilla. Yli 50 vuotta toimineen instituutin tehtävänä on saattaa Suomen kulttuurielämä yhteyteen antiikin kulttuurin kanssa. Lisäksi se voi majoittaa stipendiaatteja, eri alojen tutkijoita sekä taiteen eri alojen edustajia.

Kohokohta Villa Lantessa on, kun sinne saapuu Johannes Takasen pojanpoika Giovanni Takanen. Hänet tuo paikalle poikansa Riccardo puolisonsa Minan  ja nuorimman poikansa ”iltatähti” Emanuelen kanssa. Seurustelemme Villa Lanten terassilla, josta avautuu mahtava näköala yli koko Rooman.

Jaakko Liukkonen